Minä

Valokuvausta olen harrastanut –aika kauan. Välillä vähemmän ja välillä enemmän, mutta valon voima ei ole hävinnyt koskaan. Nyt se on minulle ammatti. Olen valonpalvoja.

Valokuvaaja Vesa Särkelä

Valokuvaajana olen ns. "pystymetsästä" tullut valokuvaaja. Jo pikkulapsena isän Yashica D kiinnosti, ja taisipa siinä muutama rulla isällä mennä pilaankin minun toimesta. Yashica on edelleenkin hyllyssä.

Seitsemänkymmentäluvulla sain toimittaja veljeltäni käytöstä poistetun Canonin fTb rungon, ja alkoi mustavalkokuvaus. Kodakin TriX filmiä valottui paljon ja sitä latailin Lapin-Kansan toimituksessa, kun siellä sitä oli metritavarana. Emäntien vessa Isonkylän koululla toimi pimiönä. Paperille kuvat siirtyivät Lapin-Kansan toimituksessa. Mustavalko kuvauksessa on ollut suuri hyöty mm. kuvan sävyalan hallinnassa jopa näin digiaikanakin.

Sitten alkoi värit kiinnostaa ja mukaan astui diafilmi. Nykyäänkin haen digikuvissa Fujin Velvian tai Provian värimaailmaa. Ja joskus 90-luvulla hommasin ensimmäisen automaattisesti tarkentavan ja filmiä siirtävän Canon 50e rungon. Tuona aikana luontokuvaus tuli mukaan voimalla, etenkin revontulikuvaus. Ja jatkuu edelleen tuo "kylähullun" homma.

Alkuperäiseltä koulutukseltani olen metsuri, ammatti jonka opiskelin 80-luvulla Hirvaan metsätyökoulussa Isollakylällä ja Luusuassa. Metsurilinja oli paras koskaan käymäni koulu. Tuolta saadut opit vaikuttavat vielä tänäänkin.

Ajelin myymäläautoa yli 10 vuotta ensin Esa Junnilan palveluksessa ja Esan lopetettua Tohmon K-valinnalla. Maakunta ja sen ihmiset ovat minulle tuttuja. Ja tuossa ammatissa oppi valtavasti ihmisestä, "mynkkykuski" kun on pappi, lukkari, talonpoika ja kuppari.

Ulkoasuntoteuttajaksi opettelin 2000 luvun alussa oppisopimuksella Lapin Painotuotteella. Teoriapuolta kävin Helsingin tekniikan alan oppilaitoksssa Käpylässä. Hieno paikka ja opettajat, mutta Helsinki ei ole minun juttu, ei lainkaan.

Muotokuvauksessa luotan valon ja tyylin suhteen vanhoihin mestareihin. Siis taidemaalareihin kuten Rembrandt Harmenszoon van Rijn ja moniin muihin lähes 500 vuotta vanhoihin taitureihin. Trendejä tulee ja menee, mutta nuo vain pysyvät. Turhaan ei kutsuta erästä valokuvauksen perusvalaisua "Rembrandt valoksi".

Pohjoinen valo

"Hello darkness my old friend". Pohjoisessa valossa on vain jotain maagista. Talven kaamoksen sinisestä kesän keskiyön auringon kultaan. Siksi minulla ei ole ollut hinkua muuttaa etelään. Ja koti-ikäväkin olisi liian kova pala purtavaksi, kyllä pitää Kemijoen vesi virrata lähelläni.

Luontokuvaaja

Täällä Joutsenkin pesii keskellä kaupunkia, asun siis luontokaupungissa. Kun astun ovesta ulos, voin aloittaa rakkaan harrastukseni, luontokuvauksen.

Miljöömuotokuvissanikin luonto on lähde mistä ammentaa. Hääparia kuvatessani olen "oikeasti" maisemakuvaaja, sijoitan vain rakastavaiset maisemaan. Ja olen havainnut että kuvattavatkin rentoutuvat aivan eri tavalla tälläisessä tilanteessa.

Valokuviani luonnosta ja muista aktiviteeteistä löydät omilta sivuiltani. Ja kuvista tehtyjä valokuvatauluja tai käyttöoikeuksia julkaisuihin voi ostaa, kysy rohkiasti.

Nykyään harrastan valokuvayrittäjyyttäkin. Olen toisena syypäänä että Kemijärvellä jatkuu valokuvaamo perinne. Elikkäs Valokammi on meidän hommamme nimi, Valokammista lisää täältä.

Lisää aiheesta Minä